Lattian lipeöinti

14.8.16 by Toukolaakso
1_DSC_1568

Työläin ja aikaa vievin osuus Saanan ja Ollin remontissa on tähän mennessä ollut muovimattojen, laminaattien, linoleumien ja kokolattiamattojen alta löytyneiden puulattioiden hiominen. Varmasti helpompi tie olisi ollut asentaa päälle uudet lautalattiat, mutta koska kitti-, liima- ja pahvikerrosten alta löytyivät alkuperäiset ja hyväkuntoiset, paksut lautalankut, halusimme niissä näkyvän historian jäävän esiin.

Koulun kynnysten edessä olevat, oppilaiden vuosikymmenien aikana kuluttamat painaumat ja tulisijojen eteen palaneet kolot kuuluivat meistä niin oleellisesti talon tunnelmaan, ettemme halunneet peittää niitä uuden lattian alle. Lautojen päälle hyvin paksulti maalatun kansakoulun ruskean Permo-maalin oli silti odotettua haastavampi homma. Tahmea maali tarttui irroitettaessa kiinni kaikkiin välineisiin, ja hiomahommissa kokeiltiinkin kaikkia välineitä kuparilaikasta höylään ja lattian hioma- ja kiillotuskoneeseen, kulma- ja tasohiomakoneeseen sekä puhdistuslaikkoihin. Lattian tasaisuuden mukaan näitä kaikkia yhdistelemällä saimme lopulta toivomamme puhtaan pinnan.

2_DSC_1582

Alusta asti toiveissamme oli lipeäkäsitellyt lautalattiat, jotta vaivalla hiotut lautalattiat jäisivät näkyviin ja toisivat mukavaa lämpöä huoneisiin. Suopakuuraus oli toinen mietitty ja perinteisempi vaihtoehto, mutta koska sama käsittely tulisi myös keittiöön, epäilimme hieman sen puhtaanapitoa ja lian tarttuvuutta vain kuurattuun pintaan, ja päädyimme siksi lipeäkäsittelyyn.

Domus Classican valikoimista löysimme perinteiseen lipeä-, öljy- ja suopakäsittelyyn sopivat aineet Conwoy-merkiltä*. Lipeän ohessa mukaan sai yksityiskohtaiset ohjeet lipeän käsittelystä, ja nämä löytyvät myös netistä täältä.

3_DSC_1591
Lattian käsittelyssä on kolme eri vaihetta; lipeöinti, öljyäminen ja ylläpito suovalla.

Lipeä on hyvä sekoittaa aluksi kunnolla, ja kaataa erilliseen ämpäriin. Lipeäsekoituksessa on vettä ja pohjalle helposti painuvaa natriumhydroksia, joten sitä kannattaa sekoittaa joka työvaiheen välissä. Lipeää käsitellessä on hyvä muistaa kunnon suojavarusteet, hengityssuojain, suojakäsineet ja suojalasit.

Lipeöinti aloitettiin hiomalla hienoksi ja puhdistamalla vanhan puun pinta. Puhdistuksen jälkeen puuhun siveltiin tasainen ja runsas kerros lipeää puun suuntaisesti ja annettiin kuivua seuraavaan päivään.

4_DSC_1603

Lipeän kuivuttua pinta oli vaalentunut selkeästi kalkin noustua pintaan. Pinnasta hiottiin karhunkielellä ylimääräinen kalkki pois. Mikäli pinnasta haluaa vaaleamman, voi lipeäkäsittelyn toistaa, mutta koska itse toivoimme melko lämpimää sävyä, käsittelimme laudat lipeällä vain kerran.

5_DSC_1607

Lipeäkäsittelyn jälkeen puu vaatii lisäkosteutusta öljystä, ja siksi pintaan siveltiin pellavaöljy. Öljyä löytyy sekä väritöntä että valkoiseksi aavistuksen sävytettyä. Koska käsittelimme lattian lipeällä vain kerran, päädyimme valkoiseen sävytettyyn öljyyn. Öljy levitettiin pintaan tasaisena kerroksena, jonka jälkeen se hangattiin karhunkielellä ja ylimääräinen öljy pyyhittiin pois rätillä. Öljyn kuivuttua lattia hiottiin punaisella karhunkielellä uudelleen, jonka jälkeen öljykäsittely uusittiin.

Öljyä käsitellessä on muistettava, ettei öljyä saa päästä valumaan lattian alle ja käytetyt rievut tulee polttaa tai upottaa veteen käytön jälkeen, jotteivat ne syty palamaan itsestään.

6_DSC_1639

Öljyn kuivuttua pinta hiottiin vielä kerran. Lipeän oltua lattiassa n. viikon ajan, lattia kuurattiin vielä perinteisellä suopaliuoksella. Ensimmäisessä käsittelyssä seos tehdään vahvempana 1:10 suhteella ja pestään kahteen kertaan. Myöhemmin lattiaa pestäessä käytetään miedompaa 1:20 suhdetta.

7_DSC_1714

Lopputuloksesta tuli todella vaivan arvoinen! Lattia on sävyltään ihana, ja tunnultaan todella pehmeä ja lämmin. Vanhan lattian kulunut pinta tulee hienosti esiin ja sointuu kauniisti uusiin seiniin. Huoneessa on nyt asuttu lipeäkäsitellyllä lattialla hetki, ja lattialle tulleet tahrat ja lika on tuntunut irtoavan suopakuuratusta pinnasta ihanan helposti pyyhkäisemällä. Tähän valintaan olemme todella tyytyväisiä, ja kova työ lattioiden kunnostuksessa kannatti!

8_DS2

* tuotteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Edistysaskelia

30.3.16 by Toukolaakso
30.3.DSC_1369

Vihdoin saimme kauan odotetun rakennusluvan(!) ja samalla alkoi myös talon toisen puolella vanhan luokkahuoneen jakaminen keittiöksi ja kylpyhuoneeksi. Jo raaka rakenne ja huokolevyllä päällystetyt huoneet tuovat itselle selkeän kuvan tulevista huoneista. Lämpenevät ilmat ja pitenevä valoisa aika helpottaa myös remontin edistymistä. Nyt ei enää malta odottaa saada huoneita vauhdilla eteenpäin ja päästä muuttamaan uusiin huoneisiin! Lopulta täytyisi tehdä myös konkreettisia päätöksiä tulevien huoneiden tulevan sisustuksen, materiaalien, sähköjen ja kiinteiden kalusteiden suhteen.

30.3.DSC_137330.3.DSC_137430.3.DSC_139930.3.DSC_1304

Kaikista huoneista on löytynyt vanhojen kokolattiamattojen, muovimattojen, linoleumien ja puulevyjen alta alkuperäiset lautalattiat, mutta kunto on vaihdellut huoneittain. Makuuhuoneen lattia vaatii eniten työtä, sillä pinnassa on liimattua pahvia, tasoitetta sekä paksulti maalia. Onneksi tämä on myös pinta-alaltaan pienin huone, joten eiköhän tämäkin fyysisellä työllä saada kuntoon.

30.3.DSC_130930.3.DSC_1388



Great! We finally got building permission from the city and can start building the wall that will divide the house into two apartments. In Saana ja Olli's side we've been lucky to found good solid wooden floors from under the plastic mats and linoleum. Lots of work needed to get these clean, but we're sure the outcome will make it worth.
  • About

    Neljä kolmekymppistä kaverusta remontoivat kestävin menetelmin kahdeksi asunnoksi 104-vuotiasta Ristimäen koulua, joka on myös Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin synnyinkoti.
  • Toukolaakso Instagram

  • Tags

  • Recent Posts

  • Follow
  • Blog archive