Turun Sanomat kävi jututtamassa meitä projektistamme. Mukavaa, jos esimerkkimme rohkaisee yhtäkin vanhoista taloista kiinnostunutta ryhtymään pelastusoperaatioon!



"Remontti ja siten myös verhoomo etenee hitaasti. Välillä on sellainen olo, ettei tästä tule yhtään mitään. Sitten tulee taas hyvä fiilis, Rosita Haapasaari sanoo."



"Taloon saa paremmin tuntumaa, kun asuu siinä. Samalla on helpompi miettiä, minkälaisia ratkaisuja haluamme tehdä, Rosita Haapasaari sanoo."





"Vanha talohan ei ole koskaan valmis, mutta toivomme, että kotimme olisi aika valmis jo vuoden päästä, Saana Sipilä sanoo."



"Kunnioitamme vanhaa tyyliä ja koulun historiaa, mutta tästä ei ole tarkoitus tehdä museota. Tykkään siitä, että vanhat talot on tehty kestämään ja niillä on persoona ja sielu. Se on harvinaista herkkua tämän päivän asuntomarkkinoilla. Kun katselee pihalle 1930-luvulla istutettuja jalopuita, tulee tunne, että on hienoa olla osa tätä jatkumoa, Olli Sallinen sanoo."

Oi oi, tuli nostalginen fiilis kuvia katsellessa. Vaikka ei näistä kovin pitkää aikaa ole.

Koko laajennettu nettiversio löytyy täältä ► http://koti.ts.fi/rakenna/ristimaen-kansakoulusta-syntyy-kaksi-kotia/

Teksti: Anu Välilä
Kuvat: Jonny Holmen / Turun Sanomat

 

Joulukuun työkiireiden jälkeen myös Saanan ja Ollin päädyssä on päästy jatkamaan remonttia entiseen tahtiin. Alkuvuosi on täyttynyt naulojen, ruuvien, listojen ja vanhojen lateksimaalattujen pinkopahvien irroituksesta. Vihdoin päästään kaiken purkamisen jälkeen myös rakentamaan uutta. Kylmät pakkaset ovat sähköremontin aikana vaatineet tiivistä tulisijojen käyttöä, onneksi ehdimme muuraamaan uudet piiput ja tulisijat ennen vuodenvaihdetta. Rakennusjätteessä riitti onneksi poltettavaa alkuun, mutta nyt on jouduttu hankkimaan jo isot pinot lisää puuta.

  

Lämmityksestä huolimatta pakkanen pyrkii sisään vanhojen ikkunoiden raoista, tiivistys tulee tarpeeseen näissäkin. Vihdoin saimme maalattua myös ruokahuoneen ja keittiön vanhojen pahvipaneelilevyjen alta löytyneen paneelikaton. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa etenee, talon toisessa päädyssä vierailu alkaa olla jo lohdullisempaa katsottavaa.

Toukolaakson remontti on edennyt, vaikka näillä pakkasilla tekisikin mieli ottaa remonttivapaata ja lähteä pois lämpimään. Meidän kahdessa päätyhuoneessa alkaa näyttämään jo yllättävänkin valmiilta, joten kylmistä olosuhteista huolimatta täytyy koittaa vielä rutistaa viimeisiä pintoja valmiiksi.

Perinneremontoijat puhuvat aina pinkopahvituksesta sydämen asiana, joten mekin päätimme pahvittaa koko olohuoneen. Olen kuullut joskus pinkopahvituksen yhteydessä sanat "helppoa ja hauskaa" sekä "pikopahvitus on kivaa".  Ei ole, sanon minä! Luin etukäteen netistä Krista Lintulan Pinkopahvin asennusohjeet, laitoin pahvit jätesäkkeihin vettymään, keitin itse liisteriä ja sitten vain naputtelemaan pahvia nauloilla seinään. Apua sain onneksi tutultamme Pepeltä, joka oli pinkopahvittanut aikaisemmin. Ilman hänen apuaan ensimmäinen seinä olisi ollut katastrofi.

Huokolevyseinää voi pinkopahvittaa ilmeisesti suoraan liimaamalla, mutta tämä tapa ei tuntunut oikein onnistuvan. Etenkin vaakasuunnan liimareuna lähti venymään liiman levityksen jälkeen ja ryppyjähän siitä vain tuli. Ylä- ja alareunoihin voi asentaa myös puulistat, joihin naulus tehdään. Minä päädyin käyttämään pidempiä nauloja.



Käytimme apukiinityksissä niittipyssyä



Pinkopahvitus on vakavaa puuhaa. Tein liisteriä itse sekoittamalla kiehuvaan veteen vehnäjauho-vesiseosta. Vähän kuin kastiketta suurustaisi. Suurustin seosta melko paljon, koska sauvasekoittimella poratessa liisteri notkistuu uudestaan. Lisäksi seokseen tulee noin 1/3 liimaa.



Pahvitus sujuu joutuisammin parittain työskennellessä. Voin kertoa, että alhaalla kyykkiminen ei ollut kivaa.



Kun vuodat ovat seinillä niin hommahan ei siihen vielä lopu. Naularivistöt, jotka eivät päädy listojen alle esim. kulmat täytyy vielä pahvittaa liisterillä. Reuna on hyvä ohentaa, jotta saumasta tulee huomaamaton. Itse päädyin repimään pahvin nurja puoli ylöspäin.

Kaiken hermojen pingottumisen ja kiroamisen jälkeen minusta kuoriutui oikein hyvä pinkopahvittaja. Siinä on kai jotain samaa kuin verhoilussa, vaikka verhoilusta oikeasti myös pidän. Hommaa oli kyllä enemmän kuin etukäteen ajattelin, mutta niin on ollut kaikessa muussakin remontoinnissa.