Suuri suru saapui Toukolaaksoon
31.10.16
by
Torstaina 20.10.2016 Toukolaaksoa kohtasi suuri suru. Ollin isä Pekka nukkui äkillisesti pois luotamme. Pekalla ja Ollin äidillä Hiltulla on oleellinen osa Toukolaakson tarinassa.
Isä syntyi ja kasvoi Porissa. Hän kävi kauppaopiston, ja oli jo nuoresta iästä asti kiinnostunut osakkeista. Ensimmäisistä kesätyörahoistaan 15-vuotiaana hän hankki ensimmäiset osakkeensa, ja sijoittamista hän harrasti koko elämänsä ajan. Hän oli tarkka rahan kanssa, opiskeluaikoina faija teki usein jättikattilassa koko viikon keiton etukäteen. Isä valmistui lavastajaksi ja kuvaamataidonopettajaksi Ateneumista, jossa opiskeli yhdessä äitini kanssa. Myöhemmin hän teki niin puutyö- kuvaamataidon- kuin liikunnanopettajan töitä. Nuorena hän oli myös jonkin aikaa mainospiirtäjänä postikorttifirmassa ja äitini kanssa he pitivät nuorina Porissa myös Boa-nimistä maailmankauppaa. Kaupan slogan oli ”Maailma on avara, meillä sieltä tavara”. 70-luvulla faija perusti toiminimen ja teki itse serigrafialla painettuja puunaulakoita, joita kiersi myymässä toreilla.
Vanhempani alkoivat seurustella kun äiti oli 14 ja isä 16 ja ehtivät olla yhdessä 59 vuotta, joista naimisissa 51. He asuivat niin Porissa, Helsingin keskustassa, Ylitorniolla, Kuusamossa, Turussa, maalla Petkeleen kylässä kuin kahteen otteeseen Uudessakaupungissa. He saivat neljä lasta ja seitsemän lastenlasta. Perheeseemme kuului myös vuosien varrella aina koiria ja ajoittain muutama kissakin.
Isä keräili vuosien varrella lukemattomia eri asioita lipputangonnupeista kahvipannuihin. Kahvipannukokoelman kartutus lopetettiin kun 150 pannua tuli täyteen. Viime vuosinaan isä keräsi kastikeastioita. Hän ehti myös rakentaa kunnioitusta herättävän tuhansien niteiden kirjaston. Isä myös maalasi eri tekniikoilla ja teki hienoja grafiikantöitä. Puutarhanhoito oli hänelle rakas harrastus, ja isän idea oli rakentaa Toukolaakson massiivinen pergola, josta minä ja Saana saamme nyt nauttia. Isän lempikasvi oli Rhododendron. Purjehdus oli aina isälle iso kiinnostuksen kohde ja Moira-veneellä hän voitti 1990 Scylla-veneiden maailmanmestaruudenkin.
Pekka ja Hiltu hankkivat tyhjillään olleen ja karuun kuntoon päässeen koulun vuonna 1998, kun vanhat puutalot kiinnostivat vain harvoja. Vuoden päivät isä remontoi taloa yksinään ennen kuin se oli muuttokunnossa. He asuivat talossa 15 vuotta, mutta isän polvet alkoivat haitata ja hieman helppohoitoisempi asuminen alkoi kiinnostaa, joten kaksi vuotta sitten syksyllä he päättivät muuttaa takaisin Uuteenkaupunkiin. Kun he tuolloin kysyivät kiinnostaisiko meitä ostaa koulu, pidimme sitä alkuun vitsinä. Mutta kun aloimme perehtyä asiaan Rosin ja Matiaksen kanssa vitsistä muodostui nopeasti vuoden intensiivinen kuntokartoitus-, budjetointi- ja tiedonhankintareissu remontointiin, jonka seurauksena nyt asumme täällä. Aluksi faija oli huolissaan, onko talo liian suuri projekti meille ja se kiristi ajoittain välejämme. Mutta kun alun purku-vaiheen jälkeen pääsimme rakentamaan, hänkin huomasi että olimme tehneet hyvää ja perustellista työtä ja arvosti valintojamme. Tuntui hyvältä että faija oli innoissaan ja luottavainen työstämme. Tuntuu helvetin surulliselta, että isä ei ole näkemässä kotiamme valmiina.
Vuonna 1998 Ristimäen koulu ja piha näyttivät näin ankealta. Talo on rakennettu muinaisen kalmiston päälle, joten kaivaminen on kiellettyä. Isän idea oli hankkia suuret kaivonrenkaat ja rakentaa vehreä pergola, josta me saamme nyt nauttia. Isä valitsi myös hyvät perinteiset sävyt talon väreiksi ja vuonna 1999 maisema näytti jo hyvin erilaiselta.
Isälle oli aina tärkeää, että koko ajan oli jokin nikkarointi- tai remppaprojekti työn alla. Faija oli tee-se-itse -mies henkeen ja vereen. Aika usein sähkötyötkin tehtiin itse, ajoittain hyvin jännittävin seurauksin. Suuren surun keskellä tuntuu lohdulliselta että hän sai elää loppuun asti suhteellisen terveenä ja toimintakykyisenä ja viimeisinä päivinäänkin värkkäillä Uudenkaupungin talon pihaa ja suunnitella tulevia projekteja. Nyt jää meidän vastuullemme jatkaa tästä.
Faijalta opin monia tärkeitä asioita: estetiikan arvostuksen, puutarhanhoidon ilon, itse tekemisen eetoksen, vanhojen tavaroiden arvostuksen, kirpputorikiertelyn sekä kiinnostuksen vanhoihin taloihin ja kirjoihin.
Isän viimeiseksi lukemaksi kirjaksi yöpöydälle jäi Kalevi Ahon Taide ja todellisuus. Viime vuosina juttelin faijan kanssa lähes joka päivä puhelimessa. Useimmiten tavallisia arkisia juttuja ruuasta, kirjoista, televisio-ohjelmista, maailman menosta ja nikkarointiprojekteista. Kun puhuimme viimeistä kertaa, isän viimeiset sanat minulle olivat: ”Sano Saanalle terveisiä. Pitäkää hauskaa!”.
Lupaamme tehdä parhaamme.
Lepää rauhassa isä. Suru on syvä. Kaipaamme sinua.
- Olli ja Saana
Isä syntyi ja kasvoi Porissa. Hän kävi kauppaopiston, ja oli jo nuoresta iästä asti kiinnostunut osakkeista. Ensimmäisistä kesätyörahoistaan 15-vuotiaana hän hankki ensimmäiset osakkeensa, ja sijoittamista hän harrasti koko elämänsä ajan. Hän oli tarkka rahan kanssa, opiskeluaikoina faija teki usein jättikattilassa koko viikon keiton etukäteen. Isä valmistui lavastajaksi ja kuvaamataidonopettajaksi Ateneumista, jossa opiskeli yhdessä äitini kanssa. Myöhemmin hän teki niin puutyö- kuvaamataidon- kuin liikunnanopettajan töitä. Nuorena hän oli myös jonkin aikaa mainospiirtäjänä postikorttifirmassa ja äitini kanssa he pitivät nuorina Porissa myös Boa-nimistä maailmankauppaa. Kaupan slogan oli ”Maailma on avara, meillä sieltä tavara”. 70-luvulla faija perusti toiminimen ja teki itse serigrafialla painettuja puunaulakoita, joita kiersi myymässä toreilla.
Vanhempani alkoivat seurustella kun äiti oli 14 ja isä 16 ja ehtivät olla yhdessä 59 vuotta, joista naimisissa 51. He asuivat niin Porissa, Helsingin keskustassa, Ylitorniolla, Kuusamossa, Turussa, maalla Petkeleen kylässä kuin kahteen otteeseen Uudessakaupungissa. He saivat neljä lasta ja seitsemän lastenlasta. Perheeseemme kuului myös vuosien varrella aina koiria ja ajoittain muutama kissakin.
Isä keräili vuosien varrella lukemattomia eri asioita lipputangonnupeista kahvipannuihin. Kahvipannukokoelman kartutus lopetettiin kun 150 pannua tuli täyteen. Viime vuosinaan isä keräsi kastikeastioita. Hän ehti myös rakentaa kunnioitusta herättävän tuhansien niteiden kirjaston. Isä myös maalasi eri tekniikoilla ja teki hienoja grafiikantöitä. Puutarhanhoito oli hänelle rakas harrastus, ja isän idea oli rakentaa Toukolaakson massiivinen pergola, josta minä ja Saana saamme nyt nauttia. Isän lempikasvi oli Rhododendron. Purjehdus oli aina isälle iso kiinnostuksen kohde ja Moira-veneellä hän voitti 1990 Scylla-veneiden maailmanmestaruudenkin.
Pekka ja Hiltu hankkivat tyhjillään olleen ja karuun kuntoon päässeen koulun vuonna 1998, kun vanhat puutalot kiinnostivat vain harvoja. Vuoden päivät isä remontoi taloa yksinään ennen kuin se oli muuttokunnossa. He asuivat talossa 15 vuotta, mutta isän polvet alkoivat haitata ja hieman helppohoitoisempi asuminen alkoi kiinnostaa, joten kaksi vuotta sitten syksyllä he päättivät muuttaa takaisin Uuteenkaupunkiin. Kun he tuolloin kysyivät kiinnostaisiko meitä ostaa koulu, pidimme sitä alkuun vitsinä. Mutta kun aloimme perehtyä asiaan Rosin ja Matiaksen kanssa vitsistä muodostui nopeasti vuoden intensiivinen kuntokartoitus-, budjetointi- ja tiedonhankintareissu remontointiin, jonka seurauksena nyt asumme täällä. Aluksi faija oli huolissaan, onko talo liian suuri projekti meille ja se kiristi ajoittain välejämme. Mutta kun alun purku-vaiheen jälkeen pääsimme rakentamaan, hänkin huomasi että olimme tehneet hyvää ja perustellista työtä ja arvosti valintojamme. Tuntui hyvältä että faija oli innoissaan ja luottavainen työstämme. Tuntuu helvetin surulliselta, että isä ei ole näkemässä kotiamme valmiina.
Vuonna 1998 Ristimäen koulu ja piha näyttivät näin ankealta. Talo on rakennettu muinaisen kalmiston päälle, joten kaivaminen on kiellettyä. Isän idea oli hankkia suuret kaivonrenkaat ja rakentaa vehreä pergola, josta me saamme nyt nauttia. Isä valitsi myös hyvät perinteiset sävyt talon väreiksi ja vuonna 1999 maisema näytti jo hyvin erilaiselta.
Isälle oli aina tärkeää, että koko ajan oli jokin nikkarointi- tai remppaprojekti työn alla. Faija oli tee-se-itse -mies henkeen ja vereen. Aika usein sähkötyötkin tehtiin itse, ajoittain hyvin jännittävin seurauksin. Suuren surun keskellä tuntuu lohdulliselta että hän sai elää loppuun asti suhteellisen terveenä ja toimintakykyisenä ja viimeisinä päivinäänkin värkkäillä Uudenkaupungin talon pihaa ja suunnitella tulevia projekteja. Nyt jää meidän vastuullemme jatkaa tästä.
Faijalta opin monia tärkeitä asioita: estetiikan arvostuksen, puutarhanhoidon ilon, itse tekemisen eetoksen, vanhojen tavaroiden arvostuksen, kirpputorikiertelyn sekä kiinnostuksen vanhoihin taloihin ja kirjoihin.
Isän viimeiseksi lukemaksi kirjaksi yöpöydälle jäi Kalevi Ahon Taide ja todellisuus. Viime vuosina juttelin faijan kanssa lähes joka päivä puhelimessa. Useimmiten tavallisia arkisia juttuja ruuasta, kirjoista, televisio-ohjelmista, maailman menosta ja nikkarointiprojekteista. Kun puhuimme viimeistä kertaa, isän viimeiset sanat minulle olivat: ”Sano Saanalle terveisiä. Pitäkää hauskaa!”.
Lupaamme tehdä parhaamme.
Lepää rauhassa isä. Suru on syvä. Kaipaamme sinua.
- Olli ja Saana
