Saanan ja Ollin sisätilat viittä vaille valmiina

13.6.19 by Toukolaakso

Saanan ja Ollin puolella on kevät kulunut toisen salihuoneen remontin parissa. Vihdoin on listatkin saatu paikoilleen, ja huonekalut pystyttiin kantamaan sisään tilaan.



Artekin pöytä oli talossa sen hankkiessamme, ja vihdoin se löysi sopivan paikan salista. Venetsia-tuolit löysimme Turun Kontista 4 kpl 12€:lla!



Korkean, yli 30-vuotiaan traakkipuun saimme lahjoituksena päiväkeskuksesta, joka muutti vanhasta korkeakattoisesta puutalosta moderniin ja matalaan tilaan, johon puu oli liian korkea. Joten pelastimme kasvin meille roskalavalle joutumiselta. Meille saapumisensa jälkeen puu on tuottanut myös kovaa vauhtia kasvavan jälkeläisen, joka siirretään pian omaan ruukkuunsa.



Täydellinen sohva tilaan löydettiin Facebook-kirpputorin kautta. 70-luvulla itsenikkaroitu ja Vuokon Hedelmä-kankaalla verhoiltu kulmasohva muuntuu moneen malliin. Eikä toista kappaletta tule vastaan. Näin villiä kuosia ei varmaan muuten olisi tullut valittua, mutta kuvio tuo muuten hillittyyn huoneeseen hyvää vaihtelua.





Huoneen päädyssä on säästynyt alkuperäinen opettajan koroke. Päätimme luonnollisesti säilyttää sen, sillä se tuo asuntoon luontevasti palan sen historiaa ja samalla on sisustuselementtinä mukavan erikoinen.



Opettajankorokkeen toiseen päätyyn saimme kerättyä asunnon kasveja, sillä huone on asunnon valoisin ja avarin. Valoisaan tilaan valitsimme maaliksi Virtasen hengittävän sisustusmaalin* ja sävyksi hennon mutta lämpimän beigen. Näin salihuoneidemme tunnelmat toimivat hyvin yhdessä.



Korokkeen päällä säilytämme vieraspatjoja, eli siihen saa yövieraille helposti pedattua oman sängyn. Muuten patjat toimivat tyynyjen kanssa rentona löhöilypaikkona. Patjojen päälle löysimme omista varastoista vuosia sitten kirpputorilta ostetun Vuokon kankaan, joka sopi hyvin pariksi sohvan verhoilulle.



Ollaan viime aikoina testattu uutta salia niin nukkumis-, bailaus- kuin rentoutumiskäytössä ja huomattu että toimii!


* tuotteesta saatu alennusta näkyvyyttä vastaan.


Saanan ja Ollin uusi sali

25.11.18 by Toukolaakso


Saanan ja Ollin puolella toinen saleista on vihdoin päässyt käyttöön. Kalusteetkin löysivät paikkansa ilman suurempia ongelmia ja uusia hankintoja. Edellisessä asunnossa ollut 50-luvun sohva sopi kooltaan ja väriltään tilaan yllättävän hyvin ja laverin saimme ystäviemme vanhempien ladosta. Sohvapöytä on pieni viritelmä vanhasta talosta löytyneestä vanhasta kirjahyllystä ja eurolla ostetuista käytetyistä marmorilaatoista, mutta eiköhän sekin saada kuntoon laitettua.





Nahkainen safarituoli löytyi roskalavalta keskustasta. Sattumien kautta meille selvisi tällä viikolla, että kaluste on Artekin 30-luvulla maahantuoma ranskalainen tuoli. Kunto vaatisi pientä entisöintiä, mutta nyt historian selvittyä täytyy olla entistä huolellisempi kunnostuksessa.



Tauluja pitäisi vielä ripustaa seinille, mutta seinätilaa on niin paljon, että sommittelu on aiheuttanyt hieman päänvaivaa. Ehkä pitäisi olla vaan rohkea ja ripustaa yksi ensin ja jatkaa ympärille. Seinän pituinen kaapisto on vanhoista talossa olleista koulun kaapeista rakennettu. Aluksi suunnittelimme käyttävämme ne keittiössä, mutta koska mitoitus ei ollut keittiöön kovin optimaalinen, onneksi saimme ne hyötykäyttöön salissa.





Lattioissa päädyimme salissa vanhaan kunnon suopakuuraukseen. Kävimme ostamassa Rakennusperinteen Ystävien kaupasta Puolalanpuistosta kotimaista Kätevän emännän pellavaöljysuopaa. 114-vuotiaan lankun hiominen vuosikymmenten kansakoulunruskeiden maalikerrosten alta oli toki todella aikaavievää, mutta lopputulos näyttää meistä tosi hyvältä.



Salin väliseen oviaukkoon suunnittelimme lasiovia, jotta vielä remontin ollessa kesken toisessa huoneessa pystyisimme sulkemaan välin huoneiden välissä. Emme haluneet kuitenkaan perinteisiä pariovia, sillä aamuaurinko nousee toisen salin puolelta ja laskee toiseen saliin, joten ikkunallisten ovien avulla saamme lisää valoa molempiin huoneisiin. Mikäli majoitamme vieraita toisessa salissa, niin ovien avulla saa sinne myös hieman lisää yksityisyyttä. Lasiovia etsimme useasta eri paikasta, ja lopulta päädyimme tilaamaan ne mittojen mukaan tehtynä Nissinen Design Groupilta *. Emme olisi voineet olla tyytyväisempiä lopputulokseen. Toiminta oli ripeää, ja ovet sopivat huoneeseen täydellisesti. Toisen huoneen valmistuttua ovet saa kätevällä haitarimekanismilla myös oviaukon sivuille, jolloin huoneet yhdistyvät yhdeksi tilaksi. Laitetaan tännekin vielä lisää kuvia kun toisella puolella vallitsee vähän pienempi kaaos.



Salin kattovalaisimet on purettu Turun Akatemiatalosta, ja näitä meillä on säästössä toista salia varten vielä muutama. Kooltaan ne sopivat korkeaan tilaan oikein sopivasti.



* tuotteesta saatu alennusta näkyvyyttä vastaan.

 

Eteinen edistyy

25.11.18 by Toukolaakso


Saanan ja Ollin eteisessä on myös tehty pieniä muutoksia kalusteissa. Talven tullen tuli tarve vaatekaapille, kun takit löytyivät aina kasasta sohvalla. Onneksi salissa oli valmiina vanha perintökaappi, jonka siirtämällä saimme myös lisää tilaa remontille. Siirtämällä yhden pöytäryhmistä eteiseen, siitä tuli myös enemmän huonemainen, vaikkemme juuri ole tuossa pöydän ääressä vielä istuskelleetkaan.



Olli toivoi lahjaksi Lundian kolmemetrisiä välitikkaita, jotta eteisen kirjahyllyyn saisi vielä vähän enemmän tilaa kirjoille. Viimeiset sellaiset löytyivät onneksi Lundian varastolta, ja saimme huonekorkeuden maksimikäyttöön.





Loppukesän tunnelmakuvia Saanan ja Ollin puolelta

19.9.17 by Toukolaakso


Tervetuloa syksy!

Tallenna

Eteisaula kuntoon 2/2

17.7.17 by Toukolaakso


Vihdoin on eteisaula saatu puhtaaksi remontista ja sisustusta aloitettua. Hyvin sopi taas tilaan varastoihin kertyneet kalusteet.



Siro sohva on löytö facebook-kirppikseltä. Olof Ottolinin Stockmannille suunnitteleman Duetto-sohvan pehmusteet ja verhoilu olisi paikallaan vaihtaa jossain vaiheessa, mutta kun tämänhetkinenkin verhoilu sopi hyvin tilaan, päätettiin jättää verhoilu tulevaisuuteen kun valitaan sohvalle lopullinen sijoutuspaikka.



Kellarista löytyi vanha Lundian avohylly, josta sai hyvän väliaikaisen säilytyksen kengille, ja vanhoista koulutauluista löytyi hyvin sävymaailmaan sopiva yksilö Medusan reliefistä.

Aula on sen verran iso, että hyvin saa lisääkin kalusteita mahtumaan tilaan. Tavoitteena olisi saada tämän väliaikaisen eteishyllyn tilalle syksyksi tilavampi eteiskaappi, johon saisi myös takkeja säilytykseen. Toiselle seinälle olisi ajatuksissa pystyttää isompi kirjahylly, jotta saadaan kellarista kirjat lämpimään säilytyksen ennen olohuoneen valmistumista. Kattoon pitäisi vielä löytää sopivat valaisimet, jotta viimeinen silaus huoneesta saataisiin valmiiksi.



Emmanuelle-tuoli on Ollin vanhemmilta ja hivenen rikki, joten istumiseen se ei enää sovi, mutta kasvitelineeksi oivallisesti. Terrakottaruukut ovat viettäneet vuosia pihalla ja saaneet hienon sammalkuoren.



Tallenna

Tallenna
  • About

    Neljä kolmekymppistä kaverusta remontoivat kestävin menetelmin kahdeksi asunnoksi 104-vuotiasta Ristimäen koulua, joka on myös Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin synnyinkoti.
  • Toukolaakso Instagram

  • Tags

  • Recent Posts

  • Follow
  • Blog archive