Eteinen edistyy

25.11.18 by Toukolaakso


Saanan ja Ollin eteisessä on myös tehty pieniä muutoksia kalusteissa. Talven tullen tuli tarve vaatekaapille, kun takit löytyivät aina kasasta sohvalla. Onneksi salissa oli valmiina vanha perintökaappi, jonka siirtämällä saimme myös lisää tilaa remontille. Siirtämällä yhden pöytäryhmistä eteiseen, siitä tuli myös enemmän huonemainen, vaikkemme juuri ole tuossa pöydän ääressä vielä istuskelleetkaan.



Olli toivoi lahjaksi Lundian kolmemetrisiä välitikkaita, jotta eteisen kirjahyllyyn saisi vielä vähän enemmän tilaa kirjoille. Viimeiset sellaiset löytyivät onneksi Lundian varastolta, ja saimme huonekorkeuden maksimikäyttöön.





Eteisaula kuntoon 2/2

17.7.17 by Toukolaakso


Vihdoin on eteisaula saatu puhtaaksi remontista ja sisustusta aloitettua. Hyvin sopi taas tilaan varastoihin kertyneet kalusteet.



Siro sohva on löytö facebook-kirppikseltä. Olof Ottolinin Stockmannille suunnitteleman Duetto-sohvan pehmusteet ja verhoilu olisi paikallaan vaihtaa jossain vaiheessa, mutta kun tämänhetkinenkin verhoilu sopi hyvin tilaan, päätettiin jättää verhoilu tulevaisuuteen kun valitaan sohvalle lopullinen sijoutuspaikka.



Kellarista löytyi vanha Lundian avohylly, josta sai hyvän väliaikaisen säilytyksen kengille, ja vanhoista koulutauluista löytyi hyvin sävymaailmaan sopiva yksilö Medusan reliefistä.

Aula on sen verran iso, että hyvin saa lisääkin kalusteita mahtumaan tilaan. Tavoitteena olisi saada tämän väliaikaisen eteishyllyn tilalle syksyksi tilavampi eteiskaappi, johon saisi myös takkeja säilytykseen. Toiselle seinälle olisi ajatuksissa pystyttää isompi kirjahylly, jotta saadaan kellarista kirjat lämpimään säilytyksen ennen olohuoneen valmistumista. Kattoon pitäisi vielä löytää sopivat valaisimet, jotta viimeinen silaus huoneesta saataisiin valmiiksi.



Emmanuelle-tuoli on Ollin vanhemmilta ja hivenen rikki, joten istumiseen se ei enää sovi, mutta kasvitelineeksi oivallisesti. Terrakottaruukut ovat viettäneet vuosia pihalla ja saaneet hienon sammalkuoren.



Tallenna

Tallenna

Eteisaula kuntoon 1/2

9.7.17 by Toukolaakso


Blogiin kirjoittaminen on hieman jäänyt jalkoihin työkiireissä, mutta nyt päästään näyttämään taas remontin edistysaskeleita. Kevään urakkana oli saada eteisaula valmiiksi, jottei enää tarvitsisi kulkea remontin läpi asuntoon. Isoin työ oli taas vanhan puulattian hiomisessa, myös ensimmäiset lahot laudat löytyivät lattiasta entisen juoma-altaan alapuolelta peltilevyn alta. Onneksi löysimme höyläämön, josta saimme tilattua sopivan kokoista lautaa paikaksi tuohon kohtaan ja nyt paikkaus onkin jo melko huomaamaton.



Eteisen pönttöuunista oli vanha maali hilseillyt alaosasta pois, joten siitä osin poistettiin maali ja maalattiin koko uuni uudelleen samalla sävyllä. Tässä kuvassa on vielä pohjamaali pinnassa.



Myös osittain kylmänä tilana toimineen eteisen ovista olivat vanhat maalit hilseilleet pahasti, joten niistä irroittettiin myös vanhat maalit ja ne maalattiin samalla sävyillä perinteisellä oviin sopivalla öljymaalilla.



Seiniin oli aluksi suunnitteilla vihertävää värimaailmaa, mutta sävyt tuntuivat lopulta liian tummilta valoisaan eteiseen.



Hiottuamme valkoista väriä paneeleista, alta löytyi kerroksia eri sävyisiä beigejä. Vaaleampi beigen sävy tuntui perinteiseltä ratkaisulta tilaan, jossa sitä oli ollyt aiemminkin. Ehkä laitamme jotain vihreämpää sävyä tulevan olohuoneen seiniin.

Tallenna
  • About

    Neljä kolmekymppistä kaverusta remontoivat kestävin menetelmin kahdeksi asunnoksi 104-vuotiasta Ristimäen koulua, joka on myös Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin synnyinkoti.
  • Toukolaakso Instagram

    • Saanan ja Ollin puolella toka salihuone edistyy sunnuntai vanhatalo 1914
      Saanan ja Ollin puolella toka salihuone edistyy.  #sunnuntai   #vanhatalo   #1914 
    • Talomme kuuluisin asukas ja maamme kansainvlisesti tunnetuin taiteilija Touko Valio
      Talomme kuuluisin asukas ja maamme kansainvälisesti tunnetuin taiteilija Touko Valio Laaksonen aka. Tom of Finland täyttäisi tänään 99 vuotta. Olemme onnekkaita ja saimme viime vuonna meillä vierailleilta Toukon sukulaisilta lahjaksi hänen nuoruudentyönsä. Legacy elää. ✊  #tomoffinland   #vanhattalot   #toukolaakso 
    • Tnn ollaan lhinn hengailtu kuistilla ja juotu jkahvia toukolaakso vanhattalot
      Tänään ollaan lähinnä hengailtu kuistilla ja juotu jääkahvia.  #toukolaakso   #vanhattalot   #kes ä
    • Saanan ja Ollin uudemmassa salissa eilen kirppikselt lytynyt erittin dope
      Saanan ja Ollin uudemmassa salissa eilen kirppikseltä löytynyt erittäin dope pahkakulho, kukat ja omenat omalta pihalta ja Ollin äidin ”Siesta Venetsiassa”-taulu vuodelta 1973.  #keskiviikko   #vanhattalot   #nordichome   #toukolaakso 
    • Musacorner fyysisyys vanhattalot toukolaakso
      Musacorner.  #fyysisyys   #vanhattalot   #toukolaakso 
  • Tags

  • Recent Posts

  • Follow
  • Blog archive