Huokolevyjä seiniin

8.12.15 by Toukolaakso
DSCF5113

Olemme aloittaneet Matiaksen kanssa levyttämään tulevaa olohuonettamme huokolevyllä. Kaiken näpräämisen ja nupinaulojen irroittamisen jälkeen omasta työstä tulikin yhtäkkiä todella näkyvää. Huokoisen puukuitulevyn tarkoitus on siis toimia lämmöneristeenä seinissä ja ne sopivat erityisen hyvin vanhaan taloon hengittävyyden kannalta. Emme ole aikaisemmin huokolevyjä käsitelleet, mutta seinään ne saatiin kokemattomienkin remontojien toimesta.

DSCF5065

Ennen levytystä nurkat ja sekä ikkunanpielet eristettiin pellavanauhalla. Tässä käytimme apuna niittipyssyä.

DSCF5085

DSCF5097

Pistosahan ja mattoveitsen jälkeen kokeilimme levyjen leikkaamiseen ihan tavallista käsisahaa. Sillä saikin kaikkein siisteimmän ja suorimman lopputuloksen.

DSCF5102

DSCF5117

Tämän sähköjohtojen piilottamisvinkin löysimme museoviraston korjauskortistosta. Ajattelimme ensin tehdä kaikki sähköt perinteisesti pintavetoina, mutta tämä tapa näytti helposti omaksuttavalta tekniikalta eivätkä ne johdot yleensä mitään kaunistuksia olekaan. Alimmainen levy kiinnitettiin huopanauloilla ja päällimmäinen ruuveilla.

DSCF5119

Tämän ikkunankarmien kohdan levytyksen keksimme ihan omasta päästä sovittelemalla seinään vanhoja karmeja ja eri paksuisia levyjä.

 

 
  • About

    Neljä kolmekymppistä kaverusta remontoivat kestävin menetelmin kahdeksi asunnoksi 104-vuotiasta Ristimäen koulua, joka on myös Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin synnyinkoti.
  • Toukolaakso Instagram

    • Saanan ja Ollin puolella toka salihuone edistyy sunnuntai vanhatalo 1914
      Saanan ja Ollin puolella toka salihuone edistyy.  #sunnuntai   #vanhatalo   #1914 
    • Talomme kuuluisin asukas ja maamme kansainvlisesti tunnetuin taiteilija Touko Valio
      Talomme kuuluisin asukas ja maamme kansainvälisesti tunnetuin taiteilija Touko Valio Laaksonen aka. Tom of Finland täyttäisi tänään 99 vuotta. Olemme onnekkaita ja saimme viime vuonna meillä vierailleilta Toukon sukulaisilta lahjaksi hänen nuoruudentyönsä. Legacy elää. ✊  #tomoffinland   #vanhattalot   #toukolaakso 
    • Tnn ollaan lhinn hengailtu kuistilla ja juotu jkahvia toukolaakso vanhattalot
      Tänään ollaan lähinnä hengailtu kuistilla ja juotu jääkahvia.  #toukolaakso   #vanhattalot   #kes ä
    • Saanan ja Ollin uudemmassa salissa eilen kirppikselt lytynyt erittin dope
      Saanan ja Ollin uudemmassa salissa eilen kirppikseltä löytynyt erittäin dope pahkakulho, kukat ja omenat omalta pihalta ja Ollin äidin ”Siesta Venetsiassa”-taulu vuodelta 1973.  #keskiviikko   #vanhattalot   #nordichome   #toukolaakso 
    • Musacorner fyysisyys vanhattalot toukolaakso
      Musacorner.  #fyysisyys   #vanhattalot   #toukolaakso 
  • Tags

  • Recent Posts

  • Follow
  • Blog archive