Keittiön valmistumista (osa 2)

23.1.17 by Toukolaakso
1

Keittiön ilme muuttui kertaheitolla, kun seinälle asennettiin ylä- ja sivukaapit sekä peili. Sivukaappiin saa kätevästi esille usein käytössä olevia kuppeja, laseja ja lautasia. Peili taas antaa muutenkin isoon tilaan lisää avaruutta, ja ruokaa laittaessa ei tarvitse tuijotella pelkkää seinää kun peilistä näkee koko ruokahuoneen. Peili teki keittiöstä samalla kivalla tapaa epäkeittiömäisen tilan.

2345

Pallottelimme pitkään valintaa kaasulieden ja induktiolieden välillä, mutta päädyimme lopulta induktioon. Kaasuliesi oli ollut aina ajatuksissamme valinta omaan keittiöömme, sitten kun sellaisen joskus saisimme suunnitella, mutta muutamien käytännön seikkojen vuoksi vaihdoimme suunnitelmaa:

- Emme halunneet keittiöön yläkaappeja koko keittiön leveydeltä, sillä emme tarvinneet niin paljoa säilytystilaa ja vaihtoehto tuntui muutenkin raskaalta.

- Projektin alusta asti Saana oli ajatellut, että halusi ison peilin keittiöön tilaa avartamaan. Peilin lisäksi tilaan ei mahtunut kuitenkaan sekä liesituuletin, että yläkaappi säilytystä varten, joten saimme idean integroida liesituuletin piiloon yläkaappiin.

- Kaasuliesi olisi vaatinut lieden ja yläkaapin väliin paloturvallisista syistä kuitenkin niin paljon tilaa (minimissään 75cm), ettei edes alimpiin hyllyihin olisi ylettynyt kunnolla, joten yläkaappi ei olisi ollut kovin käytännöllinen tai näyttänyt järkevältä. Tällöin olisi pitänyt siis valita pelkkä liesituuletin ilman yläkaappia.

- Kaasupullon säilytys olisi vienyt säilytystilaa alakaapeista. Asiaa pidempään pohdiskeltuamme induktiolieden helppo puhdistettavuus alkoi myös miellyttää, ja lopulta se tuntui oikealta ratkaisulta. Valitettavasti meillä kävi lieden kanssa toimituksessa huono tuuri, ja vasta kolmas(!) postitettu liesi saapui luoksemme ehjänä. No, ainakin osaa nyt arvostaa ehjää ja toimivaa liesitasoa.

6

Keittiön vetimiä mietimme pitkään, ja lopulta löytyivät hieman sattuman kautta, kun törmäsimme Paattisilla Pimeessä Vintissä vanhoihin ja siroihin 50-luvun lankavetimiin hyvin järkevään hintaan.

7

Jatkoa keittiöremontille on vielä tulossa, kun ruokapöydän tilalle valmistuu saareke, ja toiseen päätyyn huonetta pidempi ruokapöytä. On ollut hyödyllistä edetä keittiön tiimoilta puuseppämme Ville Aakulan kanssa vaihe vaiheelta, jolloin omat säilytystarpeet ja muut toiveet ovat selkiytyneet keittiötä käyttämällä.

Tallenna

Toukolaakson uusivuosi

5.1.17 by Toukolaakso
unto_rautio_dsc7302

Toukolaaksossa juhlistettiin uuden vuoden vaihtumista ystävien seurassa cocktailjuhlien teemalla. Koska talo ei vielä hetkeen valmistumassa, ja varsinaisia tupareita saa vielä odotella, oli ihanaa kutsua ystäviä juhlimaan hieman keskeneräiseenkin taloon. Samalla sai itse välipäivinä hyvän deadlinen saada valmiiksi muutamia pitkään roikkuneita listojen kiinnityksiä ja keittiön viimeisiä pinkopahvituksia. Myös uusi keittiö pääsi hyvin koekäyttöön valmistuttuaan vain muutamia tunteja ennen vieraiden saapumista.

unto_rautio_dsc7303 unto_rautio_dsc7321 unto_rautio_dsc7329 unto_rautio_dsc7335 unto_rautio_dsc7359 unto_rautio_dsc7405 unto_rautio_dsc7423Kuvat: Unto Rautio www.untorautio.com

Oi keittiö! (osa 1)

3.1.17 by Toukolaakso
3

Joulukuu hurahti työkiireissä ja blogi eli pientä hiljaiseloa. Paljon on ehtinyt remontin saralla kuitenkin tapahtumaan. Saanan ja Ollin keittiö on alkanut vihdoin valmistumaan. Ensimmäisessä vaiheessa keittiöön asennettiin puusepän valmistamat alakaapit sekä Tulikiveltä* tilattu graniittitaso.

2

Värien valinta aiheutti harmaita hiuksia ja päädyimmekin kaapiston värissä taas suppeampaan Thorvald Lindqvistin perinnevärikarttaan, ja sävyksi valittiin "suosikkiväri kautta aikojen".

1

Koska pistorasiat ovat keittiössä hyvin näkyvällä paikalla, päätimme panostaa sinne tuleviin pistorasioihin. Tilasimme Domus Classicalta* kauniit posliiniset rasiat, joita asennettiin sekä yksittäin, että pareina.

4

Graniittitaso on osoittautunut käytössä todella hyväksi ratkaisuksi, tasolle voi laskea huoletta mitä vain ja elävä pinta on turhankin anteeksiantava roskien suhteen, siitä on todella vaikeaa erottaa pieniä murusia. Pinta elää kauniisti eri valoissa, ja siitä voi erottaa paljon eri sinisen, harmaan ja ruskean sävyjä, tietyssä valossa jopa hieman luksuskimallusta.

785

Keittiön toiseen päätyyn tulevaan ruokatilaan löysimme Roskalava Turku -ryhmästä todella näyttävän ja tilaan sopivan palmun. Nyt ruokatila on ollut käytössä väliaikaisena olohuoneena, siitä täytyykin laittaa toinen postaus pian.

610

Facebookin Purkutavarakirppis-ryhmästä avulla löysimme myös kauniita vanhoja valokatkaisimia koko talon tarpeiksi. Samasta ryhmästä oli apua purkuvaiheessa sisällä olleen saunan käyttämättä jääneiden osien ja muiden ylimääräisten tavaroiden eteenpäin kierrätyksessä. Taloon sopivat pintavedot näyttävät mielestämme kauniilta näihin yksityiskohtiin yhdistettynä.

* tuotteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

Turun Sanomat kävi tutustumassa hommien etenemiseen

17.4.16 by Toukolaakso
Toukolaakso Turun Sanomat TS Koti

Turun Sanomat kävi Valonian energia-asiantuntija Anne Ahtiaisen kanssa tutustumassa miten Toukolaaksossa hommat ovat edenneet talven ja alkukevään aikana.

Toukolaakso Turun Sanomat TS Koti

"Kun vesi alkoi tulla hanasta, minulla kesti monta päivää tajuta se. Menin aina vessaan tiskaamaan astioita, vaikka olisin voinut pestä ne keittiössä, Rosita Haapasaari sanoo."

Toukolaakso Turun Sanomat TS Koti

"Rosita Haapasaaren ja Matias Anderssonin päädyn keittiön ja oleskelutilan remontti on edennyt hyvin ja nämä kaksi huonetta ovat pian valmiita."

Toukolaakso Turun Sanomat TS Koti

"Rakennuksen hirsiseiniä peittivät useat tapettikerrokset. Rosita Haapasaari ja Matias Andersson aikovat jättää palan vanhaa tapettia näkyville."

Toukolaakso Turun Sanomat TS Koti

"Idioottivarmat ratkaisut, joilla talot ovat pysyneet kunnossa ja lämpiminä aiemminkin, houkuttelevat kuitenkin enemmän kuin isot elektroniikkavuoret, Olli Sallinen sanoo."

Koko laajennettu nettiversio löytyy täältä ► http://koti.ts.fi/rakenna/toukolaakson-remontti-etenee-lupien-ehdoilla/

Teksti: Anu Välilä
Kuvat: Shoja Lak / Turun Sanomat

Keittiöremontti

5.3.16 by Toukolaakso
 

DSCF0062DSCF0067DSCF0071

Olemme päässeet talon toisessa päässä siihen pisteeseen, että keittiö alkaa olemaan valmis. Toki tekemättömiä juttuja muutamista listoista muurin siistimiseen on vielä jäljellä, mutta pääpiirteittäin keittiö näyttää valmiilta ja kokkausintokin on palailemassa.

Kun aloimme remontoimaan keittiötä, meillä ei ollut kovin selkeää visiota lopputuloksesta. Päätimme tehdä juttuja, jotka omasta mielestämme näyttävät kivoilta. Viime syyskuussa kävimme purkamassa vanhan 40-luvun lopun keittiön Porissa ja kolme yläkaappia päätettiin käyttää tulevaan keittiöön. Laitoimme keittiön seinään omaksi yllätykseksemme vanhanaikaista helmipaneelia lattiasta kattoon. Tähän saimme innostuksen kellarin seinän helmipaneelista, jossa on myös samanlainen kaksivärinen maalijako. Keittiön alakaapit, työtaso ja uudet vetimet ovat puusepän tekemät. Myös yläkaappien kunnostus delegoitiin puusepälle ja hyvä niin, itse emme olisi jaksaneet hiota niin siistiä pintaa.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun kunnostetut yläkaapit saatiin seinään alkoi näyttämään siltä että hajanaiset visiot eivät sittenkään olleet pettäneet. Olemme lunnollisesti innoissamme keittiöstä, siitä tuli hienompi kuin osasimme odottaa! Ensi viikolla sähkömies asentaa vielä keittiön pistorasiat ja valot sekä epäonninen integroitava tiskikone saa oven pintaansa.

Tässä puolen vuoden ajalta keittiöremontin vaiheita.

DSCF5009

Keittiöstä purettiin koko seinän peittävät 50-luvun kiintokaapit. Pidimme kaapeista, mutta keittiön työtaso olisi jäänyt niiden kanssa kovin pieneksi.

DSCF5060

Vanha paneelikatto pestiin ja maalattiin.

DSCF7018

Keittiöön on ulkoa oma sisäänkäynti, joka on ollut nyt talvella ummessa ja eristetty. Lattian korotuksen alta paljastui melko monen hiiren pesät. Teimme uuden lattian myös samaan tasoon koko keittiön kanssa.

DSCF1453

Välillä tutkailtiin vanhoja tapetteja.

DSCF7031

Huokolevyä tuli myös keittiöön eristeeksi. Tuttu remonttimies kävi tekemässä keittiön paneloinnin ja pikkueteisen lattialaudoituksen. Itsellä menee usein miettimiseen niin kauan aikaa, että on hyvä pyytää välillä ammatti-ihminen apuun. Valmista tulee nopeammin.

DSCF7035

Kun paneeleissa ei ollut vielä maalia ja keittiö näytti kuin saunalta, epäröimme suuresti lopputulosta ja järkyttelimme sitä, että olimme päätyneet niin suureen paneelipintaan.

IMG_1263

Vanha lankkulattia hiottiin kevyesti. Siihen tarvittiin kuvasta päätellen myös yksi remonttiolut.

DSCF7059

Lattia maalattiin Uulan perinteisellä lattiamaalilla.

DSCF7065

Keittiön lattiassa näkyvät hyvin elämisen jälki ja kohta, jossa on kokattu 100 vuotta.

DSCF7167

Vanhojen listojen maaluas viimeistelee koko kaakun. Listojen kiinnitys on perinteisesti ponnistelujen ja aikaansaamisen takana ja niin myös meillä. Kattolistojen kunnostusta emme ole jaksaneet edes aloittaa vielä. Ehkä sitten, kun ilmat vähän lämpenevät.
  • About

    Neljä kolmekymppistä kaverusta remontoivat kestävin menetelmin kahdeksi asunnoksi 102-vuotiasta Ristimäen koulua, joka on myös Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin synnyinkoti.
  • Instagram

  • Follow
  • Tags

  • Recent Posts

  • Blog archive